Jalkapuuteatteri on v. 1978 perustettu harrastajateatteriyhdistys, jonka tarkoitus on teatteriharrastuksen edistäminen kotikunnassaan Puumalassa. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys valmistaa ja esittää näytelmiä, sekä järjestää teatterivierailuja. Jalkapuuteatteriyhdistys on yleishyödyllinen, itsenäinen ja riippumaton eikä nauti julkista rahoitusta. Sen pääasiallinen tulonlähde on tuottamiensa esitysten lipputulot.


Viime vuosina näytelmiä on valmistettu yhden kokoillan näytelmän vuosivauhdilla, parhaana kaksikin. Lisäksi on tuotettu samaan tahtiin pienempiä runo- ja musiikkikoosteita ja kuvaelmia. Ohjelmaa tuotetaan myös tilauksesta mm. Puumalan kunnan ja seurakunnan tilaisuuksiin ja yhteistyössä muiden harrastajaryhmien kanssa.

Matkalaukkukostajan harjoitukset 7.6.2009
Kuva: Matti Siukola


Jalkapuuteatterilla on merkittävä rooli Puumalan ohjelma- ja kulttuuritarjonnassa. Yhdistys on ollut aloitteellinen ja toimelias myös asianmukaisten puitteiden luomisessa esityksille. Vuonna 2009 yhdistys rakennutti EU:n tuella Puumalaan ulkonäyttämön jota se nyt ylläpitää ja kehittää. Nyt Puumalan keskustassa, Saimaan rannalla paistattelee Jalkatilaksi ristitty, hyvin varusteltu esiintymispaikka monenlaisille kesäajan esityksille.


Yhdistyksen aktiivitoiminnassa mukana oleva jäsenistö on sekoitus työelämässä eri aloilla toimivia työntekijöitä, toimihenkilöitä ja yrittäjiä sekä eläkeläisiä. Toimintansa aikana yhdistys on onnistunut tekemään teatteriharrastusta tunnetuksi sadoille harrastajille, joillekin ammatiksi asti. Monitaitoinen ja kunnianhimoinen ryhmä tunnetaan valtakunnallisesti ja se on myös mittauttanut osaamistaan alan katselmuksissa.


Jalkapuuteatterin tapa tuottaa esityksiä vähällä rahalla ja silti laadukkaasti on perustunut mittavaan talkootyöhön sekä materiaalien säästeliääseen käyttöön ja kierrätykseen. Myös osaamisen suhteen ryhmä on pitkälti omavarainen: lavastaminen, puvustus ym. suunnitellaan ja toteutetaan itse, ja mikä tärkeintä, ammattitaitoinen ohjaaja on omasta takaa.

 

 

Powered by Website Baker