Vuonna 2008 Auli Hackman (ent. Venäläinen) kokosi toimintakertomuksista ja omista kokemuksistaan Jalkapuuteatteriyhdistyksen 30-vuotishistoriikin. Hackman toimi Puumala-lehden päätoimittajana vuosina 1987-1990.

Kolmekymmentä vuotta Jalkapuussa – lauantaina juhlitaan!
Kuusi rohkeaa, teatteriin hurahtanutta henkilöä perusti Jalkapuuteatterin Puumalaan syksyllä 1978, eli kolmekymmentä vuotta sitten. Jo ensimmäisenä syyskautena harjoiteltiin ”Kulkurin valssi” ja sitä esitettiin seitsemän kertaa.
Ja yhtä kulkurin valssia on teatterin taival siitä lähtien ollutkin: iloa ihmisille, taiteellisia voittoja, jatkuvaa tappelua rahapulan kanssa, tiivistä yhteishenkeä, jatkuvaa kouluttautumista ja potkimista valtavirtaa vastaan. Vanhan kliseen mukaan ”kukaan ei ole profeetta omalla maallaan” ja se klisee tuntuu olevan yhä voimassa: Puumalassa Jalkapuuteatteria ei ole oikein osattu arvostaa, mutta muualla sitäkin enemmän.


Kuva:

”Mitä ne puujalkalaiset on tuas keksineet?”
Alkuvuosina jalkapuulaisten tempaukset herättivät hämmennystä ja ihastustakin Puumalassa. Jalkapuulaiset tekivät vakavaa teatteria, mutta osasivat myös heittäytyä hervottomiksi ja jopa poliittisesti epäkorrekteiksi. Jalkapuu kuitenkin hyväksyttiin mielihyvin esiintyjäksi esimerkiksi kesätapahtumiin. ”Saimaanrannan laulua” esitettiin monissa Puumalan ja naapurikuntienkin matkailukohteissa sekä satamassa. Samoin teatterityhmä vieraili monenlaisten yhdistysten tapahtumissa – halvalla ja hyvin. Lyhyellä varoitusajalla Jalkapuu tuotti myös monia peijaisiin ja kyläjuhliin sopivia hauskoja esityksiä. Kukapa ei muistaisi Manasse Jäppistä tai Saima Hentusen kosijoita? Ja vaikka ne olisi moneen kertaan nähnytkin, niin aina ne hauskuuttivat yhtä paljon.
Ensimmäisten vuosikymmenten ehkä suurin taiteellinen voitto oli Maria Jotunin novellikooste ”Sitä sopii sanoa rakkaudeksi”. Sen ohjasi läänintaiteilija Jarmo Siltaoja yhdessä Jalkapuun oman ohjaajan Anjan kanssa. Kale Holmberg ainakin ihastui ikihyviksi Tyynen osuuteen. Kymmenvuotisjuhlanäytelmänä esitettiin Arto Paasilinnan kirjaan pohjautuva ”Jäniksen vuosi”, jossa Olli oli söpö jänis.

Turpa kiinni – runua tuloo!
Perinteisten näytelmien lisäksi Jalkapuuteatteri on tuottanut useita runo- ja musiikkikoosteita. Ensimmäinen kooste oli nimeltään "Laulu rakkaudesta” ja se kostutti monta silmäkulmaa. Seuraavaksi tehtiin ”Lähtö” ja se sai eniten huomiota, kun Mikkeli läänin maaherra Uki Voutilainen jäi eläkkeelle. Jalkapuuteatteri esiintyi Mikkelin torilla ja esityksessä tarvittu pianokin piti tuoda Puumalasta – Mikkelistä sellaista ei meille löytynyt.
Teatterilaiset Puumalassa ovat olleet monilahjakasta joukkoa ja erityisesti musiikinosaajat sekä myös tekstintekijät ovat antaneet ison lisän teatterinautintoon. Teatterilla on mm. ollut oma bändi Keijo Viskari ja Älyttömän Huono Witsi. Bändi markkinoi itseään: hyvää tanssimusiikkia omaperäisesti esitettynä, ja oli lupauksensa veroinen. Tätä omaperäistä esiintymistä nähtiin mm. satamassa, ravintolassa ja vanhankodilla. Kävivätpä he muutaman keikan naapurikunnissakin.
Taiteellisen työn lisäksi jalkapuulaisista on löytynyt monenlaisia muitakin taitoja. Puvustus ja lavastus on yleensä tehty talkoilla ja lisätuloja on hankittu mm. erilaisilla juhlapalveluilla ja lippujen myynnillä esimerkiksi oopperajuhlakonserteissa.
Sen sijaan iso ongelma teatterille on ollut harjoitus- ja esitystilojen löytyminen sekä porukoiden vaihtuminen. Paikkakunnalta muuton takia joku on käynyt harjoituksissa ja esityksissä pitkienkin matkojen takaa. Harjoituksia on pidetty mm. Nuorisotalolla (aiemmin Virin talo), koulukeskuksen (keskuskoulun) auditoriossa, päiväkodilla, ravintolan keittiössä, jalkapuulaisten kodeissa ja milloin missäkin.

Ennakkoluulottomuus kostautuu joskus
Jalkapuuteatteri on siis esiintynyt Puumalassa lähes joka niemen notkossa. Myös vierailukutsuihin on suhtauduttu ennakkoluulottomasti ja avoimin mielin. Esiintymässä on käyty mm. lääninvankilassa sekä alkoholistiparantolassa. Muutaman kerran on menty lahjakkaasti ”metsään”. Nyt voi jo muistella huumorilla esimerkiksi Helsingin valtausta: Etelä-Savon maakunta kutsui jalkapuulaiset esiintymään maakuntatapahtumaan ja sepä olikin värikäs reissu: lavasteet kääntyivät tervahöyry-Mikon ruumassa Suomenlahdelta tuulen takia takaisin kotia kohti. Ja tätä kohtalokasta kommellusta seurasi kaikki muukin mahdollinen epäonni. Hengissä kuitenkin selvittiin.
Ikimuistoisia olivat myös vierailu Haukivuorelle sekä esiintyminen Sulkavan taiteiden yössä.

Vatsa sisään ja rinta rottingille
Reko Lundánin näytelmät ”Aina joku eksyy” ja ”Teillä ei ollut nimiä” ovat olleet jalkapuulaisille unohtumaton kokemus. Jalkapuuteatterin tehtyä ensin Lundánin ”Aina joku eksyy” –näytelmän, kävivät teatterilaiset vertailun vuosi katsomassa parikin siitä tehtyä ammattilaisversiota ja niistä esityksistä sai kyllä lähteä rinta rottingilla. ”Teillä ei ollut nimiä” –näytelmällä Jalkapuu pääsi myös Työväen Näyttämöpäiville. Molempien näytelmien tekoon Reko Lundán antoi arvokkaita ohjeita. Hänen liian aikaista kuolemaansa suri koko maa.
Etelä-Savon Taidetoimikunta antoi teatterille taidepalkinnon vuonna 2002 – ensimmäisenä harrastajateatterina kautta aikojen.
Jalkapuuteatterin taival on tehty kivestä - ja kipsistä. Ameriikoissa tavataan toivottaa teatterilaisille ennen ensi-iltaa ”break a leg”, mikä sananmukaisesti suomennettuna tarkoittaa ”katkaise kinttusi”. Jalkapuulaiset ovat tainneet ottaa tämän ehkä hieman liian sananmukaisesti – harjoituksia on monesti pidetty kipsi kolisten.

Jalkapuusta ammattiin
Harrastajateatteriin hakeutuvat tietysti ihmiset, jotka ovat kiinnostuneita teatterin tekemisestä. Jalkapuuhun on eksynyt kaikenlaisia ihmisiä: monista eri ammateista ja yhteiskuntaluokista, kaikenikäisiä, -näköisiä ja –kokoisia. Mutta aina joskus harrastuksesta tulee ammatti. Jalkapuuteatterissa valaissut Juha Westman on nykyisin yksi Suomen huippu-valaistussuunnittelijoista. Entäs sitten ravintolan keittiöstä teatteriin napattu Aki Honkatukia: hän on nykyisin ammattinäyttelijä Imatran teatterissa. Ja kai sen nyt tässä voi mainita, että viime kesän ”KPP”-ryhmän seitsemästä miehestä kolmella on tassunsa myös jalkapuussa.
Jalkapuuteatteri on koko 30-vuotisen toimintansa ajan tehnyt työtä Puumalan puolesta eli arvostanut kotiseutua ja puolustanut inhimillisiä arvoja. Se on myös herätellyt keskustelua rohkeilla näytelmävalinnoillaan. Jalkapuu teki mm. Suomen ensi-illan rankasta näytelmästä ”Kuin siat pellossa”.

”Ohjaa puujalkojen näyttelemistä”
Koko kolmekymmentä vuotta Jalkapuuteatterille uskollisena pysynyt Anja Härkönen on ollut kaikki nämä vuodet yhdistyksen puheenjohtaja sekä ohjaaja. Hän on kouluttautunut laajasti teatterintekemiseen lähes harrastajapohjalta ja ohjannut myös muita lähiseudun ryhmiä.
Anja on myös monesti palkittu kulttuuripersoona. Hän on saanut Puumalan kunnan kulttuuripalkinnon sekä ollut kunnan edustushenkilönä Kauniina Veerana yhdessä toisen teatterilaisen Olli Rahusen kanssa muutaman vuoden. Anja on myös saanut kaikki mahdolliset harrastajateatteritoiminnasta myönnettävät ansiomerkit.

Yhteistyön kättä on ojennettu – ja siihen on tartuttu
Jalkapuuteatteriyhdistyksen koko konkkaronkka on osallistunut monenmoisille kursseille. Ohjauksessa apuaan ovat antaneet mm. Jarmo Siltaoja, Seppo Luhtala ja Matti Kuikkaniemi ja musiikin puolella Ritva-Leena Pitkäpaasi ja Olli Renko. Muiden puumalalaisten harrastajaryhmien ja seurakunnan kanssa on tehty yhteistyötä mm. kirkkonäytelmän valmistamiseksi kirkon 175-vuotisjuhliin.
Muutama vuosi sitten Jalkapuu sai vuokrattua kunnalta 30 vuodeksi kesäteatteritontin, joka sijaitsee lähellä satamaa, bunkkerin luona. Teatterissa on jo esitetty kahta kesänäytelmää, ”Hilman päivät” ja ”Siunattu hulluus”. Jatkossa on tarkoitus saada kunnon katsomo ja houkutella teatteriin esiintymään myös muita seurueita kesäisin Puumalassa viihtyvien iloksi
 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Powered by Website Baker